23.7. Kesäteatteria Laukaan Kanavateatterissa

Keski-Suomen Insinöörit Ry järjestää kesäteatteritapahtuman Laukaan Kuusassa Kanavateatterin esittämänä 23.7.2025 klo 19:00. Osoite Koskelantie 43, Kuusa

Omavastuun pakettiin kuuluu lippu näytökseen sekä väliajalla kahvi/tee ja hillomunkki.

– kesäteatterin tuntumassa on riittävästi ilmaista pysäköintitilaa omille autoille. Toki silti suositellaan kimppakyytejä

Korpelan kujanjuoksu sijoittuu kuvitteelliseen Hangaslahden kuntaan, jonne luomutilasta haaveillut Anssi Korpela on perustanut autokorjaamon ja palkannut töihin kaverinsa Jaskan.

Kun työtön Jaska löytää korjaukseen tuodun auton takaluukusta salkullisen rahaa, käynnistyy melkoinen kujanjuoksu, sillä rahalle ilmaantuu useita halukkaita omistajia. Samalla kun Jaska yrittää piilotella löytöään, Anssi ja Miisa taistelevat kaivosyhtiötä vastaan, joka suunnittelee muuttavansa Etelä-Suomen suurimman suon kaivokseksi. Tässä kamppailussa tarvitaan sekä nokkeluutta että – ehkä salkullista sitä käteistä.

Kanavateatteri tuo mm. maalaiskomedioiden ja Pirunpellon kirjoittaneen Heikki Luoman TV:stä tutun Korpelan kujanjuoksun kesäteatteriin Kirsi Sulosen ohjaamana.

KSI on varannut esitykseen 50 paikkaa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 10.7.2025

Omavastuu Jäsen 10€ ja Avec 15€

Ilmoittaudu tästä!

Lisätietoja; Ari Leppänen, arijuhanileppanen@gmail.com, 040 558 4946

1.8. EK 10 Harju 2 rallipätkä + rallietkot

Pitäkää hatuista kiinni, rallit tulevat taas!
Keski-Suomen Insinöörit järjestävät jälleen rallikansalle jännittävän tilaisuuden, jossa päästetään rallin ytimeen seuraamaan EK 10 Harjua.

Tapahtuma lähtee Keski-Suomen Insinöörien toimistolta Sepänkeskuksesta, jossa etkotilaisuus järjestetään. Etkoilla tarjolla pientä purtavaa sekä polttoainetta janoiselle rallikansalle. Etkojen yhteydessä jaetaan myös pääsyliput.
Pyritään saapumaan Harjulle kello 19:00 mennessä, jotta ehditään seuraamaan lähtöjä hyviltä, vapaavalinnaisilta paikoilta. EK:n lähdöt alkavat klo 19:30

Mitä: Rallietkot + EK 10 Harju 2 rallipätkä
Milloin: 1.8.2025, etkot alkaen 16:00, siirtyminen Harjulle klo 19, lähdöt klo 19:30
Paljon: 20€

Ilmoittaudu mukaan!

Lisätiedot:
Tuomo Hartikainen
puheenjohtaja@ksinsinoorit.fi
​​​​​​​+358 40 507 6167

9.8. Frisbeegolfin insinöörien mestaruus

Mitä: Insinööriliiton frisbeegolfin SM-kisat
Missä: Kettulanvuoren frisbeegolf rata, Petäjävesi
Milloin: lauantaina 9.8.2025
Hinnat: Kilpasarja 10€, perhesarja 5€/hlö (max 4 hlö)

Vuoden 2025 Insinööriliiton frisbeegolfin SM-kisat järjestetään Kettulanvuoren frisbeegolf radalla Petäjävedellä.

Kilpailu hoidetaan perinteisesti kahdessa sarjassa eli kilpasarja (10€, jäsen) ja perhesarja (5€/hlö, max 4hlö). Molemmista sarjoista palkitaan kolme parasta tulosta kierrokselta ja kilpasarjan voittajalle lähtee vielä kiertopalkinto matkaan mukaan.

Ilmoittautumiset tapahtumaan aukeavat vasta 10.7. klo 8:00, koska joudumme vielä sopimaan käytännön asioista ratamestareiden kanssa. Lopulliset tiedot löytyvät ilmoittautumis lomakkeelta, mutta alustava toive on, että 13:30 olisi kokoontuminen ja klo 14-17 rata olisi varattu yksityiskäyttöön meille. Kierroksen jälkeen olisi sitten vielä palkintojenjako seremonia molempien sarjojen kärki tuloksille.

Tervetuloa mukaan kisailemaan!
Joni Launonen / joni.launonen@ksinsinoorit.fi

23.8. Harjurokki + rokkietkot

Keski-Suomen Insinöörit Ry on varannut paikkoja Harjurokkiin!

Aloitamme tapahtuman Sepänkeskuksen ( Kyllikinkatu 1. ) Reaktorisalissa klo 16:00 lippujenjaolla. Paikalla tarjolla myös pientä syötävää, juotavaa ja pientä ohjelmaa, jotta varsinaiseen Rokkiin pääsee hyvin valmistautuneena.

Sepänkeskuksesta omaan tahtiin siirtyminen Lounaispuistoon, jossa soitot alkaa 18:00.

Harjurokki goes Lounaispuisto!

Tämän vuoden Harjurokki järjestetään aivan Jyväskylän kaupungin sydämessä, tunnelmallisessa ja perinteikkäässä Lounaispuistossa lauantaina 23. elokuuta.

Tummenevassa elokuun illassa nähdään todellisia musiikin legendoja aikuiseen makuun, kun Harjurokin lavalle nousevat karismaattinen ja upeaääninen rock-ikoni Tommi Läntinen, listojen kestomenestyjä ja aina varma yhteislaulattaja, pian uutta musiikkia julkaiseva Uniklubi, menneiden vuosikymmenten nostalgiaa huokuva Juliet Jonesin Sydän sekä takuuvarmasti livesetillään menojalan vipattamaan saava tamperelainen Powerfolk-yhtye Sorrowhearts.

Tapahtuma on K-18.

Mitä: Harjurokki + rokkietkot!
Missä: Lounaispuisto, Jyväskylä + Sepänkeskus
Milloin: 23.8.2025 Etkot klo 16:00 – 18:00, Harjurock klo 18:00 alkaen
Liput: 22,00€ /jäsen, 30,00€ /avec (norm.hinta 50€)

Ilmoittaudu mukaan!

Mahdollisia lisätietoja voit kysyä:
Henry Komulainen
henry.komulainen@ksinsinoorit.fi
+ 358 45 885 1006